torstai 27. marraskuuta 2008

Satavuotias Suomenmaa ja pientä lobbausta

Tiistai-illansuussa Sanomalehti Suomenmaa vietti 100-vuotis juhliaan säätytalolla. Matti Vanhanen oli järjestänyt vastaanoton juhlavissa puitteissa. Paikalla oli Keskustan kermaa ja merkittäviä yhteistyökumppaneita valtakunnan huipulta, lehtimiehiä ja ilmoittajia. Ministeri Marjatta Väänänen oli pirteänä ja nuorekkaana paikalla, ei ikinä uskoisi, että hän on 85 vuotias. Kirjoitukset ovat yhtä teräviä kuin silloin kun häntä tituleerattiin hallituksen ainoaksi mieheksi.

Monia, monia muitakin oli paikalla ja ainahan siellä tuttuja on, kun näitä asioita on vuosikymmenet veivattu. Jaakko Hautamäki Hesarin pätevä politiikan toimittaja oli paikalla, muutama sana viime eduskuntavaaleista ja Tehy-taistelusta. Terveisiä Yli-Lahden Matille. Palomäen Juhani Superista oli myös ja muutama sana uudesta ehdotetusta suurliitosta jota Juhani tuntuu kovasti vastustavan. Juhani on tehnyt merkittävää uraa keskustalaisena ay-miehenä, hienoa.

Pastori, kansanedustaja Lauri Oinonen siinä myöskin piipahti. Kirkon "vaikeat" asiat siinä nousivat esiin joita eduskuntakin parhaillaan työstää. Metalli päälobbari Matti Putkonen totesi Metsä-Botnia Kaskisten tilanteen olevan vaikea. Ehkä siinä olisikin parasta lähteä heti vain lobbaamaan Suupohjaa rakennemuutosalueeksi, siihen voisi olla mahdollisuutta.

Käväisin ministeri Mauri Pekkarisen juttusilla jätteenpolttolaitoksen rahoitusasioissa. Kiireisen miehen aikataulu on tunnetusti kireä mutta sen verran ehdimme, että rahaa on mahdollista saada. Yleinen mielipide on kääntynyt valtiovallankin suunnalla polton kannalle.

Valtiosihteeri Timo Reinan juttusilla myös käväisin ja kiitteli Ilmajoen trahteereista Tuomilehdossa. Ellu siinä kovasti puhutti. Päätös pitäisi tulla joulukuun kolmas päivä. Seinäjoki on vahvoilla. Outoa lobbausta Vaasan suunnlata. Tiejohtaja näyttää aika sankari olevan, tiet eivät tule hoidetuiksi jos Ellu on Seinäjoella. Olisi milenkiintoista kuulla perustelut. Jalasjärvellä on kuulemma tiesuunnittelu loppunut Vaasan toimiston pöydillä kun pelko on niin suuri Seinäjoesta, tiedä häntä.

Hakalan Ristolla oli hyvä kirjoitus Ilkassa, jota Vaasa-vainaa ei ollut huolinut, Ellusta Seinäjoelle. Seinäjoki on tällä hetkellä vahva maakuntakeskus ja sitä pitäsi edelleen vahvistaa.

Kokoomuksen,demareitten ja ps sopimus. "Keskusta" 2 käsikassarana

Kunnallisvaalien tulos oli heikko keskustalle. Voisi kai todeta, että yleiset syyt vaikuttivat tappioon. Politiikassa tappiossa on aina uuden voiton siemen ja jos aina voittaa ei osaa hävitä.On luonnollista, että muissa alkoi kutkuttava tunne eristää Keskusta, olihan meillä ollut pitkä nousu, yli kaksikymmntä vuotta. Jo oli aikakin varmaan moni ajattelee.

Kokoomus, demarit ja perussuomalaiset löysivät toisensa helposti vaalien jälkeen, kyseessähän on vain tekninen liittoutuma, mutta mutta. Heille tuli ongelmaksi millä tavalla eristää suurin puolue Keskusta. Taktiikka onnistui täydellisesti, apuun tuli kunnanhallituksen puheenjohtaja Veli Haavisto, jolle vain oma paikka merkitsi jotakin, ei puolue ja taustayhteisö. Veli Haavisto talutettiin taitavasti miinaan. Hänelle luvattiin kunanahallituksen puheenjohtajuus, niin samalla kertaa tulee eristettyä paikkakunnan kansanedustaja istuva valtuuston puheenjohtaja Paula Sihto.

Keskustan kunnallisjärjestön johtokunta ja uusi valtuustoryhmä kokoustivat viime perjantaina. Kokous oli värikäs ja keskusteleva. Yhteisenä tulemana todettiin, että yhtenäisenä joukkona lähdetään liikkeelle. Näin päätettiin.

Seuravaksi valittiin neuvottelijat. Siinä olikin pulmaa tarpeeksi. Pitkän ja uuvuttavan keskustelun kompromissinä syntyikin yksimielinen tulos. Neuvottelijoita on kuusi. Veli Haavisto,Risto Yli-Rasku,Matti Koivuluoma, Anssi Saunamäki, Paula Sihto ja minä. Puheenjohtajana toimi kunnaallisjärjestön puheenjohtaja.

Kutsuin neuvottelijat koolle sunnuntai-illaksi Palonkortteeriin. Siellä on monet palaverit pidetty. Paikalle tuli kaikki neuvottelijat. Aivan alkumetreillä keskustelu juuttui siihen pitäiskö Keskustan tavoitella valtuuston vai hallituksen puheenjohtajuutta. Asiasta ei päästy yksimielisyyteen. Sen jälkeen keskusteltiin miten asia järjestöllisesti pitäisi ratkaista.

Veli Haavisto ilmoitti, että häntä on kunnanhallituksen puheenjohtajaksi pyytänyt sekä äänestäjät että kunnan viranhaltijat. Veli ilmoitti, että hän ei neuvottele asiasta ja nousi ja teki lähtöä. Lähtiessään hän ilmoitti, ettei ole enää neuvottelija. Risto Yli-Rasku hätääntyneenä nousi ja lähti perässä, ilmoitti, että ollaan samoilla kyydeillä. Risto on entinen kunnallisjärjestön puheenjohtaja ja nykyinen varapuheenjohtaja.

Ei Keskustan neuvottelijoiden pöydästä nousta ja lähdetä ulos näin itsevarmasti, ellei toiset ole jo luvanneet varmaa paikkaa. Veli Haaviston pyytäjät olivat em. kolmikko (Kok,Sdp,Ps), keskusta saadaan näin hajalle. Alkupäräinen suunnitelma saatiin naamoitua Veli Haaviston avulla keskustan hajaannuksen syyksi. Mikä tietysti on totta, järjestöpelisäännöt eivät ole kunniassa. Veli Haaviston nimi on paperissa, jossa hän sitoutuu Keskustan sääntöihin.

Mikä oli näiden muiden rooli. Kirsti Yli-Ojanperä, entinen kunnallisjärjestön, kunnanvaltuuston ja kunnanhallituksen puheenjohtaja. Jonkin verran luottamusta on ollut. Maanantaina 24.11 kunnanhallitus käsitteli pykälässä 412 asiakohtaa: Johtavan sosiaalityöntekijän viran perustaminen. Asia jäi pöydälle, tavoitteena oli, että virka perustetaan 1.1.2009 alkaen. Tämä saattaa olla pelkkä sattuma.

Politiikassa rakennustyö vie vuosia mutta hetkessä kaikki saadaan hajalle. Tämä kuusikko joka lähti omille teilleen ei kunnioittanut Keskustan järjestökenttää ja sen pelisääntöjä. Keskustapuolue on aina, iät ja ajat ollut eri mieltä asioista mutta aina se on sopinut asiansa vaikka sitten äänestämällä. Veli Haavisto ei uskaltanut viedä omaa kohtaloaan järjestöväen käsiteltäväksi. Puolueen historiassa vain Veikko Vennamo on menetellyt samoin mutta hänkin oli ryhdikäs siinä mielessä, että otti ja lähti, perusti oman puolueen.

PS.
Niin se Ritva Honkola oikeudenkäyntikin on vielä edessä. Niillä käräjillä vielä nähdään kenellä siinä asiassa on Juudaksen ääni ja Pilatuksen kädet